2D art


Joulukalenteri-kuvitus Yle TV2:n nuortenohjelma Galaxin nettisivuille. Ylimmässä kuvassa karu ja autio lähtötilanne. Keskimmäinen kuva näyttää, miltä linkit näyttävät aktivoituna. Alimmassa kuvassa kaikki kalenterin luukut ovat avautuneet.

Kuvituksia Voimisteluliiton lasten voimistelupassia varten.


Tampereen yliopisto kouluttaa rauhan- ja konfliktintutkimuksen osaajia PEACE-maisteriohjelmassa. (Aikalainen 15/2012, kansi)
Haastavat asiakasryhmät voi jakaa neljään ryhmään. (Aikalainen 9/2012)

Tieteen mysteerit odottavat ratkaisijaansa. (Aikalainen 17/2011)



Kuvitus ideointikilpailulle, jossa visioitiin yliopistolle tulevaisuuden työympäristöä. Palkinnoksi voittaja sai tablettitietokoneen. (Aikalainen 16/2012)


Tampereen kasveista tehtiin Suomen tarkin kartoitus. Yhden karttaruudun koko oli 500m X 500m. Työ kesti 27 vuotta.(Aikalainen 13/2011, kansi)


Pilakuva: Tampereen yliopiston naisenemmistöinen hallitus valitsi tieteenalayksiköiden johtoon pelkkiä miehiä. Tapauksesta nousi kohu, jossa valittuja johtajia nimitettiin sonnilaumaksi.(Aikalainen 1/2011)

Nuoret ikäpolvet muuttavat osallistumiskulttuuria. Politiikan aloite lipeää puolueilta. (Aikalainen 15/2010 kansi)


Visuaalisen journalismin professori Janne Seppänen ja lehtori Anssi Männistö(Aikalainen 9/2011) Photoshop.

Pilakuva: (Timo Soini) hallitukseen vai ei, siinä pulma. (Aikalainen 7/2011)


kolumni: Urho Kekkonen oli naisten ahdistelija (Aikalainen 16/2011)
Kolumni vastine: Pirulauta, jos minä olisin nainen. Kekkoselle oli tärkeää naisten ja miesten välinen tasa-arvo. (Aikalainen 18/2011)
Nuoret miehet ottavat eniten riskejä matkustaessaan. (Aikalainen 18/2010) Kokovartalokondomi, purkit ja matkalaukku valokuvista.

Ilves ja Tappara kuin kaksi marjaa. Kannattajakunnissa vain vähän eroja.(Aikalainen 18/2011)

Toni Latvamäki kirjoitti pro-gradu tutkielmansa South Park TV-animaatiosarjasta. (Aikalainen 11/2012)Valokuva Tiina Lankinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti